Heppailua kontumaisissa maisemissa

Olin jo kotoa asti odottanut, et pääsisin ratsastamaan mahdollisesti juur Uudessa-Seelannissa. Rototuassa muutama päivä sitten vihdoin otin asiakseni selvittää missä ja miten. Löysin Horse Trekking Lake Okarekan yhteystiedot kartan reunasta ja laitoin sähköpostia. Sovimme ajan seuraavaksi päiväksi ja hinnaksi kahden tunnin vaellukselle tulisi $100, eli noin 60€.

Vaellukselle lähtijöinä meitä oli kahden oppaan lisäksi kolme osallistujaa, joka osoittautui mainioksi määräksi. Sain omaksi ratsukseni Jake-nimisen 15-vuotiaan ruunan, joka tallitytön sanojen mukaan on hänestä itsestään "ihan paras, mutta voi olla muita hevosia kohtaan vähän pomotteleva"... Jake oli kuitenkin heti alusta asti vakaan oloinen, eikä korvaansa lopsauttanut, vaikka oppaan ratsuna ollut nuorukaisheponen vähän poukkoilikin heti lähdössä.

Itse vaellukselle lähdettiin tuttuun tapaan jonossa. Maisemat jo tallilla / laitumilla olivat kontumaiset ja mitä pidemmälle pääsimme, sitä huikeammiksi ne kävivät. Nousimme puiden muodostamaa kujaa pitkin ylös kukkuloille päin. Välillä vasemmalla puolella aukesi maisemat kumpuileville lammaslaitumille, joiden takaa siinsi kauniisti auringon valossa kimalteleva, sininen järvi, Lake Okareka. Lammasjoukko seurasi tarkkaavaisesti ja kummissaan meidän menoa.

Yhtämittainen pitkä ja melko jyrkkä nousu sai hevoset pärskähtelemään loppumatkasta. Ylös päästyämme eteemme aukesivat vihreät nurmilaitumet, joissa siellä täällä näkyi muutama musta lehmä. Kuljimme laidunten läpi, välillä pysähdellen avaamaan portteja laidunten välillä ja kuvaamaan hulppeita maisemia.

Kaukaa laidunten ja toisen järven, Lake Taraweran, takaa nousi jylhä vuoristomaisema, jonka nimikkovuorena komeili laakealle ulottuva Mount Tarawera. Tunne oli aivan käsittämätön. Maisema oli niin huikea ja kauan odotettu vaellus käsillä, etten osannut kuin vain hiljaa nauttia hetkestä. Luulen, että tunne oli auringonkin meitä helliessä niin yhteinen ja henkeäsalpaava koko vaellusporukalla, että nautimme vain maisemissa ja annoimme luonnon puhua puolestamme.

Vähän ennen vaelluksemme korkeinta kohtaa toinen opas otti mukaansa ne, jotka tahtoivat laukata. Älytöntä edes kysyä multa, sillä se oli vielä se omassa matkassa kaikkein odotetuin asia. Edessä näkyi vihreää nurmilaidunta, välillä jyrkästikin kumpuilevaan, ylöspäin viettävää aukeaa ja kun lupa oli annettu, niin silloin mentiin! Se on käsittämätön tunne, kun maisema vilisee, tuuli kutittelee kasvoja ja tunnet, miten hevonen allasi on kertakaikkiaan riemuissaan, kun saa vihdoin päästellä menemään! Riemu tarttuu ja se vaan on aivan mieletöntä!

Pysähdyimme vihdoin korkeimmalle paikalle, josta alas Lake Okarekan suuntaan laski nurmirinne jyrkästi. Toisella puolella aukesi Lake Tarawera ja sen takana samanniminen vuoristoalue. Järvet kimaltelivat kilpaa, tummat ja karut vuoren rinteet jylhistivät osaltaan maisemaa ja nurmikukkuloilla näkyi siellä täällä lampaita.

Laskeuduimme jyrkkiä rinteitä hiljaksiin alaspäin, välillä pientä vuorenreunapolkua ja välillä mutkitellen rinnettä alas. Maantasalla laukattiin vielä pari pellonpätkää ja homma alkoi olemaan viimeistä pisaraa myöden täydellistä. Hymyilin vaan ja ilo pulppusi sisälläni.

Tuukka ja Pekka olivat jo kerinneet parkkipaikalle kun saavuimme takaisin tallille, joten laskeuduin alas ratsailta ja kiitin vielä Jakea ja oppaita mahtavasta kokemuksesta. Ikimuistoinen kokemus, jota saan kantaa mukanani koko loppuelämäni. Huippua!

So in love with horse trekking,
~Kaisa