torstai 16. huhtikuuta 2015

Käveltiin Mordoriin

Uusi Seelanti on ihmeellinen. Olimme päätyneet matkakumppanini Pekan kanssa Okere Falls:ille. Mutainen polku kiemurteli läpi tiheän viidakon, eksoottiset linnut ääntelivät ja pieni vesiputous ampui ulos kajakkeja melojineen tasaisin väliajoin. Palasimme ajoneuvollemme, Bluebirdi:lle aikeinamme noutaa matkakumppanimme Kaisa, joka oli kartoittamassa Lake Okarekan maastoa hevosen selästä käsin. Alle tunnin ajomatkan aikana ajoimme Okere Falls:in sademetsästä vanhan punapuumetsän, kumpuilevien niittyjen ja peilikirkkaan järvimaiseman ohi, kunnes saavuimme ratsutilalle. Kaisan hypättyä ratsailta aloitimme ajomatkan kohti seuraavaa päämääräämme, National Park:ia, jossa viettäisimme seuraavat kaksi yötä. Matkan aikana maisema vaihtui lukuisia kertoja ja Lake Tauopon kohdalla vedimme auton sivuun. Maisemien perusteella luulimme olevamme takaisin Suomessa. Onneksi näin ei ollut.




National Parkin hostelli sijaitsi ylhäällä vuoristossa, jonne saavuimme iltamyöhään. Tarkoituksemme oli valmistautua huomiseen koitokseen, 19 kilometrin Tongariro Alpine Crossingiin. Vaikeamaastoiseen vaellukseen aina meren pinnasta 1886 metriä korkealle ulottuvan Red Crater vuoren huipulle. Emme olleet syöneet mitään ja harmiksemme saimme kuulla paikkakunnan ainoan ruokakaupan/huoltoaseman olleen jo suljettu. Lähdimme siis valmistautumaan vaellukseen naapurirakennukseen, Schnapps Baariin. Hirsistä tehtyyn ja takalla lämmitettyyn tavernaan. Vatsanpohjalle oli saatava edes jotain.

Vaelluspäivä sarasti ja vuorelle oli luvattu lumisadetta ja kovaa tuulta, joka saisi ilman tuntumaan -9 asteiselta. Katsoimme, kuinka moni muu uskaliaalle vaellukselle lähtijä veti ylleen toppahaalareita ja pakkasivat reppuunsa runsaita eväitään. Meille koko matkaksi oli Suomessa luvattu pelkkää aurinkoa, joten varustuksenamme oli pitkähihainen paita, Pekan yksi sormikas ja neljä kananmunaa jaettavaksi. Kovan paikan varalle olimme hankkineet myöskin pullolisen tequilaa.

Ensimmäisen kovan nousun jälkeen oli aika suorittaa varustehuolto. Päätimme myös keventää kantamustamme ja otimme hömpsyt kallisarvoisesta pullostamme. Matka jatkui railakkaammin. Ylös päin kavutessamme hengitys kävi raskaammaksi ja tuuli yltyi. Emme enää kuulleet toisiamme vaan jatkoimme ylös päin jyrkkenevässä vuorenrinteessä huipun jo siintäessä edessäpäin.

Vastoin odotuksia saavutimme lopulta vuoren huipun. Näky oli henkeäsalpaava. Ilma oli kirkas ja tuliperäinen maasto etäämmällä hönki ylös valkoisia savupilviä. Oli aika syödä evääksi pakkaamani kananmuna ja päätimme keventää kantamustamme ottamalla hömpsyn tequilaa. Retkikuntamme hajosi. Tequilan voimin sain itsestäni irti 10 sekunnin raivokkaan spurtin alas vuorelta. Suunnan ollessa jyrkästi alaspäin meno ei kuitenkaan loppunut omaan väsymykseeni. Olin erkaantunut matkakumppaneistani Pekasta ja Kaisasta, mutta päätin jatkaa vaellusta omin voimin.


Kova tuuli toi alueelle pilvimassan ja näkyvyys heikkeni. Onnistuin kuitenkin pysymään reitillä alkuperäiskansoituksen pystyttämien merkkikylttien ansiosta, viistossa lentävän lumisateen pistellessä kasvoillani. Alemmas laskeuduttuani sade muuttui vedeksi ja eikä loppua näkynyt.

Olin laskeutunut alas karua tuliperäistä vuorenrinnettä jo tovin ja aurinko oli jälleen alkanut paistamaan. Luulin olevani taivaan porteilla, sillä nyt polun molemmin puolin kasvoi palmuja ja tiheää aluskasvillisuutta. Vaelsin syvemmälle varjoiseen sademetsään, jossa paratiisin linnut taas lauloivat. Aloin olla jo epätoivoinen, kunnes lopulta pääsin ulos viidakosta. 40 minuuttia myöhemmin retkikuntamme oli taas koossa ja sain kuulla Kaisan & Pekan juuttuneen vuosisadan lumimyrskyyn vuorella. Päätimme jälleennäkemisen kunniaksi ottaa viimeiset hömpsyt tequilaa ja auringon paisteessa suuntasimme takaisin kohti majataloamme. Illan jo hämärtäessä näimme kuinka juuri valloittamamme tulivuori (elokuvistakin tuttu Mount Doom) sylki taivaalle suuren mustan savupilven. Reitti suljettiin seuraavilta retkikunnilta. Jatkoimme valloituksemme juhlistamista majatalollamme.
 -Tuukka


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti