sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Uuden-Seelannin roadtrip


Meidän suositus on ehdottomasti lähteä pois kaupungeista! Autolla oli helppo ja mukava kulkea, majoituttiin melkein kaikki yöt YHA-hostelleissa, joko 4-10 hengen dormeissa (25-30 nz$) tai vähän kalliimmalla (n. 50 nz$) sai oman huoneen omalla kylppärillä. Muuten kylppärit ja vessat sekä keittiöt ja oleskelutilat oli kaikkien yhteisessä käytössä. Homma toimi mutkattomasti ja tuli tavattua uusia ihmisiä kokkailujen ja grillauksen lomassa :)

Auckland
Pitkän lennon jälkeen loikoiltiin aurinkoinen päivä Kohimarama Beach-rannalla. Auckland ei ainakaan meidän kokemuksella ollu kovin suuri kaupunki.

Lähdettiin jatkamaan matkaa heti seuraavana päivänä, sisempää itärannikkoa pitkin ja pysähdeltiin mm. seuraavissa paikoissa; Miranda (hot springs ja koska Miranda♡), Native Tree Café (rento ja välitön tunnelma♡) ja Matamata, jossa Konnun kuvauspaikat sijaitsevat.

Rotorua
Ihana pikkukaupunki! YHA-hostelli oli myös Aucklandiin verrattuna paljon mukavampi ja siistimpi! Viivyttiin pari yötä, kokonaisena päivänä shoppailua ja illalla rentouduttiin Polynasian Spassa, joka perustuu luonnon kuumille lähteille, altaiden vedet olivat 38-42 asteisia. Ainut miinus oli, että paikka haisi veden rikin takia pilaantuneelle kananmunalle, mutta siihen tottui pian... Hiuksissa tuoksu kulki vielä pari päivää mukana :D

Rotoruasta n. 15-20min ajomatkan päässä Lake Okareka, jonka maisemissa Kaisa kävi ratsastelemassa.

Matkalla seuraavaan paikkaan, kuljettiin läpi Taupon, Lake Taupon ja itärantaa pitkin Turangiin, jossa käytiin ihmettelemässä kuumia lähteitä ja pulppuavia mutakuoppia sekä lilluttiin lämpimässä altaassa. Juur ennen ku päästiin National Parkiin, niin pysähdyttiin ihailemaan Milkywaytä pilkkopimeässä tien reunaan, uskomaton näky!



National Park
Tongariro Alpine Crossing, eli 19 km vaellus Tuomiovuori-maisemissa. Noin 10 km nousua 1000 metrin korkeuteen (merenpinnasta yhteensä n. 1800 m) ja samanmoinen alaspäin. Kannattaa ottaa rennosti ja tankata edellisenä päivänä ja seuraava päivä on hyvä varata palautumiseen. Samaan iltaan ei välttämättä kannata sopia treffejä ;D (Ei ollut niin kylmä enää huoneessa... t. P)

Wanganui
Arvottiin Wanganuin ja Napierin välillä, mutta päädyttiin Wanganuihin, koska nähtiin National Parkin seinällä juliste luonnonpuistossa olevasta "Bridge to Nowhere":sta. Ei kuitenkaan jaksettu edellisen päivän vaelluksen jälkeen lähteä sillalle, mutta ajeltiin Wanganui Riveriä seurailevaa pikkutietä pitkin ja pysähdeltiin aina välillä ihailemaan maisemia.

Wanganuista ajeltiin rantatietä pitkin Wellingtoniin ja pysähdyttiin Pukerua Bayn kohdalla rannalla. Huikeat näkymät, auto jätettiin ylös ja käveltiin pikkuista kivipolkua pitkin rantaan. Tuulen nostattamat aallot jylisi rantaan ja hiekka huuhtoutui veden voimalla pois jalkojen alta. Ihania simpukoita, auringon pilkahduksia ja meren kauneutta♡

Wellington
Saatiin huone WildZebra-nimisestä hostellista. Yhteiskeittiössä olikin villi meininki lauantai-iltana, ranska ja espanja kuului koviten ylitse muiden ja porukkaa oli ympäri maailmaa! Musiikki soi, osa söi, toiset pelaili ja jotkut tanssivat. Mainiota! :)

Lautta Pictoniin olisi kannattanut varata etukäteen, sillä eka oli täynnä ja päästiin vasta iltalaivalle. Auto jätettiin aamulla sataman lähelle ja saatii  sieltä kyyti terminaalille. Vietettiin aamupäivä kaupungilla ja iltapäivästä Kaisa ja Tuukka lähtivät seuraavan kukkulan valloitukselle Te Ahumarangi Hillille, aivan Wellingtonin kaupungin vieressä. Muutaman kilometrin reitillä nautittiin maisemista, moottorivenekisoista kaukana rannalla ja lopulta mullasta kengissä. Vähän off-roadia on vain hyvästä ;)

Lautta Wellingtonista Pictoniin kesti 3 tuntia ja tuulta oli keikuttavasti, uni ja jäätelö maistui kevyeen huonovointisuuteen. Lisäks saatiin vuosisadan naurut Fujin kanssa (Tuukka kertoo lähiaikoina enemmän Fuji-pandasta! :)



Picton
Perillä meitä odotti rannassa uusi auto, Nissan Tiida. Jalkatilaa oli ruhtinaallisesti ja sekös meille sopi! Aamulla check-outin jälkeen käytiin satamassa pyörähtämässä ja vuoristotiematkalla kohti Motuekaa pysähdeltiin moneen otteeseen rinteille ja rannoille ikuistamaan aurinkoista ja lämmintä päivää.

Motueka
Suurena suunnitelmana oli ajaa eteläsaarella Franz Josefin jäätikölle, mutta todettiin, että nyt saa ajaminen ja jatkuva paikanvaihto jäädä hetkeksi. Buukattiin kertaheitolla kolme yötä Motuekaan. Hostellilla, Laughing Kiwissä, oli kuuma poreamme päivittäin käytössä klo 8-21! Siellä istuskeltiin iltaisin, grillailtiin pihalla ja nautittiin olostamme!

Viikon kävelykiintiö käytiin täydentämässä 20 km vaelluksella Abel Tasmanin kauniissa luonnonpuistossa. Sieltä löytyy matkoja joka makuun, monen päivän vaelluksista iltapäivän rantsuiluun! Taxiveneet kuljettavat porukkaa n. 20-50 nz$ hinnalla rannoille ja sieltä voi kävellä hyvin opastettuja reittejä pitkin takaisin tai olla päivän rannalla ja tilata venekuljetuksen myös takaisin päin. Kajakointi oli myös suosittua Abel Tasmanin edustalla!



Christchurcia kohti oli pikkuhiljaa ruvettava kulkemaan, joten kirjoitettiin navigaattoriin seuraavaksi päämääräksi Hanmar Spings ja lähdettiin ajelemaan! Matkalla Pekka tilasi ruuaksi "Tuukan special perunamorkkiksen", joka oli "jotain perunajuttua"  - no, siinä oli kilo perunoita, vähän pekonia ja herkkusieniä mauksi ja kastiketta sekä purkillinen ranskankermaa :D Tuukka söi siitä lopulta yli puolet ja oli sitten hyvässä koomassa loppu autoilun :D



Maruia Fallilla pysähdyttiin ihmettelemään vesiputousta ja hyppimään joen uoman kivillä, ihanaa!!



Hanmar Springs
Oltiin perillä iltapäivästä ja kipaistiin väli- ja iltapalavehkeet kaupasta. Kaisa ja Pekka lähti välipalan jälkeen testaamaan paikallista Thermal pools & spa-aluetta. Siellä oli vaikka ja mitä, mutta ehdottomasti paras oli liukumäki!! Kahden istuttavalla donitsilla sai hurjan vauhdin suppiloon ja sieltä täyttä päätä loppuun :D ihan loistava mesta kesäpäivänä!! Siellä on kaikenikäisille jotain!

Akaroa
Motuekassa tutustuttiin Indianasta kotoisin olevaan Jessiin, jonka vinkistä päätettiin ennen Christchurcia poiketa vielä yöksi Akaroaan. Naputeltiin kaupunki navigaattoriin ja lähdettiin ajelemaan! Kaupunki oli kaunis, pieni paikka vuorten sylissä, meren rannalla suojaisassa poukamassa. Saatiin hostellista yöpaikka ja tuttuun tapaan kokkailtiin iltapalaa ja ihmeteltiin maailman menoa!

Christchurch
Viimeinen yö vietettiin Christchurchissä, monelta oltiin matkan varrella kuultu, ettei sinne kannata mennä sen aiemmin kuin on tarvis. Näin se vähän oli - siellä ei juurikaan ollut mitään erikoista tai sävähdyttävää. Koko maupunki oli yhtä rakennustyömaata (ilmeisesti manjäristysten jäljiltä). YHA-hostelli oli kyllä siisti ja mukava, mutta sen lisäksi ei oikein muuta sanottavaa. Pekka ja Tuukka kokkaili jäätävän hyvät grillisapuskat ja ilta vietettiin kolmistaan viinipullollisten ääressä Fijin lämpöä odotellen :)


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Rentoutumista ja ihmettelyä eteläsaarella NZ

Mullistavia uutisia! Ollaan edelleen Uudessa-Seelannissa!; )








Viimeaikoina ollaan touhuttu kaikenlaista, erillään ja yhdessä. Vietimme kolme yötä Motuakassa, aivan mahtavassa hostellissa YHA lauching kiwi (suosittelen). Paikka on varustettu mm. paljulla tähtitaivaan kera ja extra- ominaisuutena aivan eeppisen hienot majoituskumppanit!




Itse koen ja saan kokemukseni matkasta ihmisten kautta, minulle on erittäin tärkeää (hyvällä tavalla) tavata uusia ihmisiä, jakaa kokemuksia ja solmia uusia ystävyyssuhteita.
Nyt on mm. mahdollisuus majoittua Australiassa, saksassa, jenkeissä yms. joihin sattuu joskus tupsahtamaan! :)






Yksi suurimmista opeista itselle (jonka tahdon myös jakaa) on ollut tajuta että tälläisellä matkalla ei tarvitse kaikkea tehdä yhdessä. Vaikka ollaan samalla reitillä niin  jokainen saa toteuttaa sen kuten tahtoo. Ihmiset kokevat eri tavoin eri asiat!






Viikkoon on mahtunut mm. viiniä rannalla paikallisten omenanpoimijoiden kanssa, paljuilua saksalaisten neitien kera sekä seisomista keskellä vesiputousta! Unohtamatta vuoristoteitä joilla pääsee vähän testailemaan ajotaitoja ja käsittämätöntä höyrytraktoria 1800-luvulta!





Olen miettinyt: matka  jälkeen jos joku kysyy minulta mikä oli parasta.

Vastaisin että ihmiset joita tapasin :))

Terveisin  Pekka

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Heppailua kontumaisissa maisemissa



Olin jo kotoa asti odottanut, et pääsisin ratsastamaan mahdollisesti juur Uudessa-Seelannissa. Rototuassa muutama päivä sitten vihdoin otin asiakseni selvittää missä ja miten. Löysin Horse Trekking Lake Okarekan yhteystiedot kartan reunasta ja laitoin sähköpostia. Sovimme ajan seuraavaksi päiväksi ja hinnaksi kahden tunnin vaellukselle tulisi $100, eli noin 60€.

Vaellukselle lähtijöinä meitä oli kahden oppaan lisäksi kolme osallistujaa, joka osoittautui mainioksi määräksi. Sain omaksi ratsukseni Jake-nimisen 15-vuotiaan ruunan, joka tallitytön sanojen mukaan on hänestä itsestään "ihan paras, mutta voi olla muita hevosia kohtaan vähän pomotteleva"... Jake oli kuitenkin heti alusta asti vakaan oloinen, eikä korvaansa lopsauttanut, vaikka oppaan ratsuna ollut nuorukaisheponen vähän poukkoilikin heti lähdössä.



Itse vaellukselle lähdettiin tuttuun tapaan jonossa. Maisemat jo tallilla / laitumilla olivat kontumaiset ja mitä pidemmälle pääsimme, sitä huikeammiksi ne kävivät. Nousimme puiden muodostamaa kujaa pitkin ylös kukkuloille päin. Välillä vasemmalla puolella aukesi maisemat kumpuileville lammaslaitumille, joiden takaa siinsi kauniisti auringon valossa kimalteleva, sininen järvi, Lake Okareka. Lammasjoukko seurasi tarkkaavaisesti ja kummissaan meidän menoa.




Yhtämittainen pitkä ja melko jyrkkä nousu sai hevoset pärskähtelemään loppumatkasta. Ylös päästyämme eteemme aukesivat vihreät nurmilaitumet, joissa siellä täällä näkyi muutama musta lehmä. Kuljimme laidunten läpi, välillä pysähdellen avaamaan portteja laidunten välillä ja kuvaamaan hulppeita maisemia.




Kaukaa laidunten ja toisen järven, Lake Taraweran, takaa nousi jylhä vuoristomaisema, jonka nimikkovuorena komeili laakealle ulottuva Mount Tarawera. Tunne oli aivan käsittämätön. Maisema oli niin huikea ja kauan odotettu vaellus käsillä, etten osannut kuin vain hiljaa nauttia hetkestä. Luulen, että tunne oli auringonkin meitä helliessä niin yhteinen ja henkeäsalpaava koko vaellusporukalla, että nautimme vain maisemissa ja annoimme luonnon puhua puolestamme.



Vähän ennen vaelluksemme korkeinta kohtaa toinen opas otti mukaansa ne, jotka tahtoivat laukata. Älytöntä edes kysyä multa, sillä se oli vielä se omassa matkassa kaikkein odotetuin asia. Edessä näkyi vihreää nurmilaidunta, välillä jyrkästikin kumpuilevaan, ylöspäin viettävää aukeaa ja kun lupa oli annettu, niin silloin mentiin! Se on käsittämätön tunne, kun maisema vilisee, tuuli kutittelee kasvoja ja tunnet, miten hevonen allasi on kertakaikkiaan riemuissaan, kun saa vihdoin päästellä menemään! Riemu tarttuu ja se vaan on aivan mieletöntä!



Pysähdyimme vihdoin korkeimmalle paikalle, josta alas Lake Okarekan suuntaan laski nurmirinne jyrkästi. Toisella puolella aukesi Lake Tarawera ja sen takana samanniminen vuoristoalue. Järvet kimaltelivat kilpaa, tummat ja karut vuoren rinteet jylhistivät osaltaan maisemaa ja nurmikukkuloilla näkyi siellä täällä lampaita.



Laskeuduimme jyrkkiä rinteitä hiljaksiin alaspäin, välillä pientä vuorenreunapolkua ja välillä mutkitellen rinnettä alas. Maantasalla laukattiin vielä pari pellonpätkää ja homma alkoi olemaan viimeistä pisaraa myöden täydellistä. Hymyilin vaan ja ilo pulppusi sisälläni.



Tuukka ja Pekka olivat jo kerinneet parkkipaikalle kun saavuimme takaisin tallille, joten laskeuduin alas ratsailta ja kiitin vielä Jakea ja oppaita mahtavasta kokemuksesta. Ikimuistoinen kokemus, jota saan kantaa mukanani koko loppuelämäni. Huippua!



So in love with horse trekking,
~Kaisa

torstai 16. huhtikuuta 2015

Käveltiin Mordoriin

Uusi Seelanti on ihmeellinen. Olimme päätyneet matkakumppanini Pekan kanssa Okere Falls:ille. Mutainen polku kiemurteli läpi tiheän viidakon, eksoottiset linnut ääntelivät ja pieni vesiputous ampui ulos kajakkeja melojineen tasaisin väliajoin. Palasimme ajoneuvollemme, Bluebirdi:lle aikeinamme noutaa matkakumppanimme Kaisa, joka oli kartoittamassa Lake Okarekan maastoa hevosen selästä käsin. Alle tunnin ajomatkan aikana ajoimme Okere Falls:in sademetsästä vanhan punapuumetsän, kumpuilevien niittyjen ja peilikirkkaan järvimaiseman ohi, kunnes saavuimme ratsutilalle. Kaisan hypättyä ratsailta aloitimme ajomatkan kohti seuraavaa päämääräämme, National Park:ia, jossa viettäisimme seuraavat kaksi yötä. Matkan aikana maisema vaihtui lukuisia kertoja ja Lake Tauopon kohdalla vedimme auton sivuun. Maisemien perusteella luulimme olevamme takaisin Suomessa. Onneksi näin ei ollut.




National Parkin hostelli sijaitsi ylhäällä vuoristossa, jonne saavuimme iltamyöhään. Tarkoituksemme oli valmistautua huomiseen koitokseen, 19 kilometrin Tongariro Alpine Crossingiin. Vaikeamaastoiseen vaellukseen aina meren pinnasta 1886 metriä korkealle ulottuvan Red Crater vuoren huipulle. Emme olleet syöneet mitään ja harmiksemme saimme kuulla paikkakunnan ainoan ruokakaupan/huoltoaseman olleen jo suljettu. Lähdimme siis valmistautumaan vaellukseen naapurirakennukseen, Schnapps Baariin. Hirsistä tehtyyn ja takalla lämmitettyyn tavernaan. Vatsanpohjalle oli saatava edes jotain.

Vaelluspäivä sarasti ja vuorelle oli luvattu lumisadetta ja kovaa tuulta, joka saisi ilman tuntumaan -9 asteiselta. Katsoimme, kuinka moni muu uskaliaalle vaellukselle lähtijä veti ylleen toppahaalareita ja pakkasivat reppuunsa runsaita eväitään. Meille koko matkaksi oli Suomessa luvattu pelkkää aurinkoa, joten varustuksenamme oli pitkähihainen paita, Pekan yksi sormikas ja neljä kananmunaa jaettavaksi. Kovan paikan varalle olimme hankkineet myöskin pullolisen tequilaa.

Ensimmäisen kovan nousun jälkeen oli aika suorittaa varustehuolto. Päätimme myös keventää kantamustamme ja otimme hömpsyt kallisarvoisesta pullostamme. Matka jatkui railakkaammin. Ylös päin kavutessamme hengitys kävi raskaammaksi ja tuuli yltyi. Emme enää kuulleet toisiamme vaan jatkoimme ylös päin jyrkkenevässä vuorenrinteessä huipun jo siintäessä edessäpäin.

Vastoin odotuksia saavutimme lopulta vuoren huipun. Näky oli henkeäsalpaava. Ilma oli kirkas ja tuliperäinen maasto etäämmällä hönki ylös valkoisia savupilviä. Oli aika syödä evääksi pakkaamani kananmuna ja päätimme keventää kantamustamme ottamalla hömpsyn tequilaa. Retkikuntamme hajosi. Tequilan voimin sain itsestäni irti 10 sekunnin raivokkaan spurtin alas vuorelta. Suunnan ollessa jyrkästi alaspäin meno ei kuitenkaan loppunut omaan väsymykseeni. Olin erkaantunut matkakumppaneistani Pekasta ja Kaisasta, mutta päätin jatkaa vaellusta omin voimin.


Kova tuuli toi alueelle pilvimassan ja näkyvyys heikkeni. Onnistuin kuitenkin pysymään reitillä alkuperäiskansoituksen pystyttämien merkkikylttien ansiosta, viistossa lentävän lumisateen pistellessä kasvoillani. Alemmas laskeuduttuani sade muuttui vedeksi ja eikä loppua näkynyt.

Olin laskeutunut alas karua tuliperäistä vuorenrinnettä jo tovin ja aurinko oli jälleen alkanut paistamaan. Luulin olevani taivaan porteilla, sillä nyt polun molemmin puolin kasvoi palmuja ja tiheää aluskasvillisuutta. Vaelsin syvemmälle varjoiseen sademetsään, jossa paratiisin linnut taas lauloivat. Aloin olla jo epätoivoinen, kunnes lopulta pääsin ulos viidakosta. 40 minuuttia myöhemmin retkikuntamme oli taas koossa ja sain kuulla Kaisan & Pekan juuttuneen vuosisadan lumimyrskyyn vuorella. Päätimme jälleennäkemisen kunniaksi ottaa viimeiset hömpsyt tequilaa ja auringon paisteessa suuntasimme takaisin kohti majataloamme. Illan jo hämärtäessä näimme kuinka juuri valloittamamme tulivuori (elokuvistakin tuttu Mount Doom) sylki taivaalle suuren mustan savupilven. Reitti suljettiin seuraavilta retkikunnilta. Jatkoimme valloituksemme juhlistamista majatalollamme.
 -Tuukka


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015




Saavuttiin Uuteen seelantiin lauantaina 11.4. Aivan erinomaisesti paikallisen lentoyhtiön siivittämänä(Finnairilla ois kyllä paljon opittavaa mm. Virvokkeiden ja snäksien suhteen New zealand airlinesilta!). Tomaattimehut juotiin ja nautimme viimein oikeasta länsimaisesta lihasta pekonin muodossa!

Perillä meitä oli vastassa n. 25c lämpö ja auringonpaiste. Haimme auton ( Nissan bluebird, ei skyline) ja suuntasimme suoraan Aucklandin sydämeen. Tarkoituksena oli viettää kosteampi ilta mutta väsymys iski jo aikaisin ja olimme kiltisti koisimassa hostellin pedissä jo aikaisessa vaiheessa.

Omalla kohdalla matka tuntui alkavan vasta tästä ja olemme nauttineet nyt täysin siemauksin!  Pyrimme lisäämään postauksien määrää ja vähän näin lyhyempinäkin!

Terv. Pekka

Lisää kukuvia kun blogger toimii

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Se olis aika sanoa että "Sayounara Nihon!"

Istuskellaan aamulla Yokohamassa aivan Chinatownin porteilla, Starbucksissa evakossa, kun eräs meistä oli ymmärtänyt check-out ajan vähän väärin... 😂 Saatiin aamupäivällä soitto, että nyt olis jo aika lähteä - ite olin vielä pesulla ja Tuukka vielä tulossa. Kylppärissä oli vähän ruuhkaa, niin myös pakkaustantereella!

No, sieltä selvittiin ja nyt katsellaan kaupungin vilinää kahvikupit kourassa ja jazzia kuunnellen. Täällä on itse asias soinu tosi monessa paikkaa jazz! Rauhaisa fiilis ja kahvi maistuu herkulta! Erityisesti Tuukalle, joka sai suloisen viestin mukin reunaan jutskailtuaan kauniin baristan kanssa😉

Japanista on päällimmäisenä jäänyt mieleen suurkaupungin säntillisyys ja ihmisten kiltteys. Pekalta tippui huivi kadulle huomaamatta ja Tuukka löysi sen sattumalta parin tunnin jälkeen kadulta - kukaan ei ollut vieny eikä edes astunu sen päälle! Lisäks mieleen jäi puisto-, vuori- ja temppelialueet, jotka vetivät kyllä hiljaiseksi ja lumosivat täysin kauneudellaan.

Tästä on hyvä jatkaa matkaa!
~Kaisa


Nyt notkutaan junassa kohti lentokenttää. Turhista Yeneistä ei tarvitse kantaa murhetta. Opimme suunnistamaan viikonaikana Tokion metrossa hyvin, mutta nyt sitten kiireisen aamun ja lähtevän koneen painostamana eksyimme kunnon turistin tavoin oikein huolella. Oma kahdeksan päivän budjettini oli 46 000¥ ja sillä pärjäsi hyvin. Turhan pröystäilyn jätin pois.

Mikäli Japaniin mielitte, niin ulos Tokyosta! Maailman suurin kaupunki tarjoaa ihmeteltävää vain muutamaksi päiväksi. Oma paras muistoni Japanista on eilinen kapuaminen Mount Takaolle. Kiemurtelevan vuoristopolun varrella oli paljon nähtävää ja ylös päin mentäessä lumiset temppelirakennukset sumuisen metsän ympäröimänä jäävät mieleen vielä pitkäksi aikaa.

Kohta juna saapuu terminaaliin ja on aika aloittaa maukas 12 tunnin lento kohti Uutta Seelantia.
 -Tuukka



Omalla kohdalla japanin osuus on mennyt melko sumussa. Oman pään selvittelyssä ja uuden tuntemattoman ihmettelyssä.
Tuntuu myös että oma matkani alkaa vasta nyt kun siirrymme Japanista eteenpäin.

Itse tokio ei suoran sanottuna säväyttänyt erityisesti,  kuten aikaisemmin mainittiin niin aidommn japanin löytää paremmin muualta kuin täältä.
Älkää käsittäkö väärin, hieno paikka mutta miljoonakaupungit tuppaa olemaan samantyyppisiä ympäriinsä! Turhan neutraalia omaan makuun; )

Kirkkain ilmein kuitenkin kohti uutta kohdetta!

Ps. Pisamia luvassa!

- PEKKA

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Mennään Eksymään!

Viides aamu alkaa sateisena Japanissa. Kaisan ja Pekan vielä elpyessä on hyvä aika kerätä vähän omia ajatuksia kasaan. Edellinen kirjoitus kertoi hyvin jet-laagisesta alkuihmettelystä. Mainitaan vielä, että heti lentokentältä ulos päästyämme kameraryhmä ryntäsi haastattelemaan väsyneitä matkailijoita. 7-kanavan toimittajat tiedustelivat, miksi tulimme Japaniin. Kerrottiin koko matkasta ja pääsin näyttämään kuvan kotona vääntämistäni susheista. Taisimme myös vahingossa ja kielimuurista johtuen leimata minut Suomen sushi-masteriksi.

Jokatapauksessa, eilinen päivä tarjosi meille aurinkoa ja keli oli mitä mahtavin hengistymiselle. Lähdimme vaeltelemaan temppelipuistoon. Jättimäisen metsäalueen keskellä sijaitsevan temppelin pihan juoksimme nopeasti läpi. Se oli täynnä turisteja ja matkamuistokojuja, joten painuimme syvemmälle metsään. Metsän halki kiemurteleva kävelytie johdatti meidät nurmiaukiolle, joka tarjosi meille rauhan kaupungin äänistä ja ihmisten vilinästä, joten sinne oli hyvä hetkeksi pysähtyä. Kaivoin repustani pienen pallon, jota aloimme heittelemään, mutta riemu loppui lyhyeen pusikkoon piiloitetun kovaääni systeemin ilmoittaessa, ettei downsiftaukseen suunnitellussa puistossa saa telmiä pallon kanssa. Olimme häpäisseet temppelialuetta tarpeeksi, joten lähdimme takaisin kohti "kotia".

Metrossa emme notkuneet perille asti vaan päätimme hypätä kyydistä paljon ennen omaa pysäkkiämme. Tämä osottautui hyväksi vedoksi! Neljä päivää olimme viettäneet puti-puhtaassa, jopa länsimaisessa ympäristössä, jossa ihmiset ovat hiljaa välttääkseen turhan mölinän. Mutta nyt seistiin keskellä sitä Japania, joka vastasi omaa (kaikkien) ennakko-odotuksia. Kapeita kävelykatuja täynnä puhetta, liikenteen ääniä, vähän roskaista, päätä ravisuttavaa pelihallien kilinää ja tietenkin lattiasta kattoon valomainoksia. Neljäs päivä vietettiin täällä loppuun ennen sushi-illallista ja hotellille palaamista.

Tänään kohti uusia seikkailuja!
-Tuukka

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Japanin ihmettelyt

Kukkuu! On mennyt pari päivää rehellisesti vain ihmetellessä ja kierrellessä paikkoja. Voiko tää olla todellista ja missä ihmeessä me ollaan 
Japani on kyllä käsittämätön mesta!
Ei oikein tiennyt tullessa mitä odottaa ja silti mielikuvat tästä paikasta on olleet tähän mennes aika usein erilaisia, ku todellisuudessa. Ekana jo lentokentällä ihmettelin missä kaikki ihmiset on. Ei ollut erityisen meluista, eikä ryysistä. Kaikki sujui kyllä mutkattomasti - rullaportaiden alussa oli erityisesti henkilö opastamassa hömelöt turistit vasempaan reunaan ja maahantulokaavakkeita jonottaessa yksi henkilö tarkisti jokaisen kaavakkeiden täytön ja toinen ohjasi jatkuvasti ihmisiä eteenpäin ja oikeisiin suuntiin. Kaikki opastus on tarkkaa, yksityiskohtaista ja loogista.
Nyt, neljättä päivää täällä pyörineenä nämä, ja monet muut, asiat on auenneet ihan uudella tavalla. Nähtiin toisena päivänä Seinäjoella lukiovuoden käynyt japanilainen vaihtari, joka metrossa alkoi kysellä meiltä, että ollaanko Suomesta. Yleinen hiljaisuus sai selityksensä, sillä täällä on sääntönä, että pitää olla hiljaa ja hillitysti. Puhua saa toki, mutta hillityllä äänellä, eikä yleisesti ole suotavaa pitää mitään ylimääräisiä hapatuksia.. Täällä ei tule edes autoista juuri mitään ääntä! Lisäksi kaikki kulkevat oikeasti vasenta reunaa kaikkialla! Miljoonakaupungissa se tekee asioista kyllä huomattavasti sujuvampia, kun näinkin pientä sääntöä noudattaa kaikki!
Täällä on myös aivan järjettömän siistiä kaikkialla! Vaikka roskiksia ei ole joka kadun kulmassa, niin ihmiset ei heittele jätteitä kaduille vaan ne viedään mukanaan niin kauas, että roskis löytyy. Julkisia ja ilmaisia vessoja on paljon, ja niiden siisteys on näin suomalaisiin yleisiin vessoihin tottuneelle aivan käsittämätöntä! Sadevarjoja on jokaisella kainalossa (varsinkin kun ekat päivät täällä on ollu aika harmaita) ja ostoskeskusten ja kauppojen sisäänkäynneillä on erikseen aina pusseja, jotta sateenvarjoista valuva vesi ei liukastuta lattiaa eikä kasta kassia.
Sit on pakko ottaa esiin erikoismainintana nämä "huljuttelu-vessat", joista liikkuu mitä hullumpia juttuja meillä ja muualla... Odotettiin jännityksellä onko hotellillamme sellanen emmekä joutuneet pettymään! Niitä on myös julkisissa vessoissa ravintoloissa ja ostoskeskuksissa! Lisäks niissä on lämmitetyt istuinrenkaat ja automaattinen huuhtelu, taustaäänet ja hajunpoisto - uskomatonta, mutta toisaalta älyttömän kätevää 
Kuten alussakin jo sanoin, niin Japanissa tuntuu kaikki olevan käsittämättömän loogisesti ja käytännöllisesti hoidettu. Pidän siitä, että ihmiset täällä käyttäytyvät niin, että näihin pieniin arkipäivää helpottaviin asioihin kannattaa panostaa. Niitä ei väärinkäytetä tai rikota heti. Tääl on turvallinen olo, ei tarvii pelätä tai pitää tavaroista erityisesti normaalia enempää huolta. Tavallaan tosi kotoinen paikka ja helppo olla!

Terkkuja!
Kaisa😄

KARTTA